Voiko musiikki parantaa masentunutta maailmaa?

KAJ ja alitajunnan rauha – voiko musiikki

parantaa masentunutta maailmaa?

Maailmassa, jossa sota ei ole enää kaukainen mahdollisuus vaan päivittäinen uutinen, ja jossa ilmapiiri tuntuu yhä kylmemmältä, moni kokee olevansa henkisesti väsynyt. Suomessa masennusdiagnoosit ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti, eikä ilmiö selity yksinään psykiatrisilla tekijöillä. Ihmiset kokevat vieraantumista, toivottomuutta ja tunnetta, että jokin perustavanlaatuinen yhteys on katkennut.

Tässä maisemassa tapahtuu jotakin yllättävää. Kolmen nuoren miehen pohjalainen murrelaulu soi ympäri maan – ja maailman. KAJ ei ole vain humoristinen musiikki-ilmiö, vaan jotain enemmän: se on ääni, joka tuntuu parantavalta.

Kun unet kertovat sen, mitä mieli ei myönnä

Moni meistä ajattelee olevansa tottunut maailmantilaan. Olemme "valmiita mihin tahansa" ja "pää kestää". Mutta unet ovat rehellisempiä. Ne kertovat, että keho ei ole unohtanut pelkoa. Hiestä märkä yöpaita ja sydämen hakkaaminen ovat merkkejä siitä, että jotain syvää sisällämme yrittää yhä prosessoida kaikkea, mitä on tapahtunut.

Yksi ihminen kertoo, että nämä sotaunet katosivat kuin huomaamatta, kun elämään tuli KAJ. Öiset videot, joissa musiikin asiantuntijat eri maista reagoivat KAJ:n lauluihin, alkoivat viedä huomion pois ahdistuksesta. Ja unet muuttuivat. Enää ei ollut heräämistä tuskan hiessä. Enää ei ollut sydämen jyskytyksiä. Oli rauha.

Mikä KAJ:ssa toimii?

KAJ:n musiikki ei ole pakoa todellisuudesta. Se on lempeä katse siihen. He laulavat arjen pieniä yksityiskohtia, joita suuret uutisotsikot eivät tavoita: järvien pinnasta, kahvikuppien muodoista, murteiden koukeroista. Mutta he eivät tee sitä nauraakseen ihmisille, vaan nauraakseen ihmisenä olemiselle – rakastavasti.

Murteen käyttö, musiikillinen taituruus, herkkyys kielelle ja kulttuurisille nyansseille tekevät KAJ:sta harvinaisuuden. Heidän kauttaan moni tuntee tulevansa kohdatuksi – ei massana, vaan yksilönä, jolla on juuri tietynlainen maisema, historia ja kieli. Ja samalla jokin universaali resonoi: inhimillisyys.

Musiikki vastalääkkeenä

KAJ toimii kuin psykologinen vastalääke. Siinä, missä maailman eetos on käyvällisyys, tehokkuus ja kyynisyys, he tuovat esiin hitautta, leikkiä ja merkityksiä. Se ei ole eskapismia, vaan eheyttävä kohtaaminen.

Musiikki voi olla hetki, jolloin alitajunta saa hengittää. Ja juuri siitä syntyy ihme: ahdistus häviää, ei siksi että maailma olisi muuttunut, vaan koska jokin sisällä on hetkeksi saanut levätä.

Kulturaalinen immuniteetti?

Ehkei KAJ ole vain trion menestystarina. Ehkei se ole vain murrelaulua. Ehkei se ole edes pelkkä musiikkikokemus. Ehkei se ole vitsi. Ehkei se ole hölmöyttä.

Ehkei se ole mitään siitä, milta se ensinäkemältä näyttää. Ehkei se on kulttuurinen immuniteetti. Lämpöinen vasta-aine kylmässä ajassa.

Ja juuri siksi – ei enää sotaunia. Vaan hiljainen hymy, ennen nukahtamista.

Eero